1. BusinessCredit
  2. Blogi
  3. Taistelua, toipumista ja onnistumisia

Taistelua, toipumista ja onnistumisia

Kasperi Vehmaa loikkasi pronssille Bergenissä nuorten yleisurheilun EM-kilpailuissa kesällä 2025.

Syksy on Suomessa jo pitkällä, mutta käännetään katseet vielä hetkeksi viime kesään ja tarkastellaan, miten BusinessCreditin urheilijat Kasperi ja Eemil selviytyivät kaudesta 2025. Molemmat kohtasivat matkallaan haasteita ja tiukkoja tilanteita, mutta myös onnistumisia ja merkittäviä saavutuksia.

Kasperin kesä - loukkaantumisista palkintopallille

Pituushyppääjä Kasperi Vehmaan kausi alkoi lupaavasti, vaikka takana oli vielä edellisen syksyn leikkaus ja kuntoutus. Alku toi hyviä kisoja ja kasvavaa itseluottamusta, mutta Kuortaneen Motonet GP -kilpailussa tullut sisäreiden vaurio pakotti urheilijan pienelle tauolle juuri ennen Bergenissä käytyjä nuorten EM-kisoja.

“Lähdin EM-kisoihin todella vähällä hyppäämisellä, mutta luotin siihen, että löydän hypyn ja pystyn taistelemaan mitaleista,” Kasperi kertoo. Karsinta oli urheilijan mukaan alkuun vaikea, sillä täysivauhtiseen hyppyyn joutui hakemaan fiilistä. Kolmannella hypyllä onnistuminen toi Vehmaalle hyvän suorituksen ja hän pystyi lähtemään itsevarman rennosti finaaliin tietäen, että taistelee mitaleista. Luottamus palkittiin: vaikeuksien jälkeen Vehmaa loikkasi pronssimitalille, joka oli samalla hänen uransa ensimmäinen EM/MM-tason mitali.

Kalevan kisat eivät enää sujuneet yhtä vahvasti vastatuulen ja väsymyksen vuoksi, mutta kokonaisuudessaan Vehmaa pitää kautta onnistuneena. “Vaikka kesä oli rikkonainen, se oli lopulta onnistunut. Nyt pääsen aloittamaan treenikauden ja varusmiespalveluksen suunnilleen ehjänä.”, Vehmaa summaa.

 

Eemilin kausi - kipuja, kehitystä ja nälkää tulevaan

Keihäänheittäjä Eemil Porvarin talvikausi eteni lupaavasti, kunnes maaliskuussa Kyproksella käydyssä kilpailussa hän koki ikäviä vastoinkäymisiä. Porvari kyynärpäähän tuli pieni repeämä, joten heitot jäivät tauolle lähes toukokuun loppuun asti, ja paluu kisakuntoon vaati urheilijalta taas totuttelua.

Kesäkuun kisojen jälkeen Porvarin käsi alkoi kuitenkin kestää hyvin ja hän pystyi heittämään kivutta. Treeneissäkin heitot alkoivat tippua 77-80 maastoon. Loukkaantumisesta huolimatta Eemil onnistui saavuttamaan kaudella 2025 hienoja tuloksia – alle 23-vuotiaiden Vehmaan tavoin EM-pronssia, Kalevan kisoista hopeaa sekä ennen kaikkea uran ensimmäiset aikuisten arvokisat Tokiossa.

Teknisesti heitto ei kuitenkaan täysin auennut tällä kaudella. “En ole tyytyväinen tasoon, koska tiedän että paljon jäi varastoon.”, Eemil kertoo. Porvarin asenne on pettymyksistä huolimatta positiivisen optimistinen – tulevalla treenikaudella kun sekä fysiikka, että tekniikka laitetaan kohdalleen, alkavat ennätysheitot varmasti löytymään.  

Molempien urheilijoiden kaudet olivat siis täynnä oppia ja sinnikkyyttä. Kasperin ja Eemilin kaudet osoittavat hyvin, että urheilussa menestys ei synny ilman haasteita – vaan niiden kautta. sama pätee myös yrittäjyyteen: matka ei ole koskaan suoraviivainen, vaan siihen kuuluu epävarmuutta, vastoinkäymisiä ja kovaa työtä. BusinessCredit on ilolla mukana tukemassa sekä urheilijoita että suomalaisia yrittäjiä heidän omilla poluillaan – auttamassa saavuttamaan tavoitteita ja ylittämään rajoja, jotka ensin saattavat tuntua mahdottomilta.

Toivotamme Eemilille ja Kasperille tsemppiä ja menestystä tulevaan harjoituskauteen, sekä Kasperille lisäksi antoisaa varusmiespalvelusta! Jäämme innolla seuraamaan, mihin näiden nuorten urheilijoiden matka tulee kulkemaan.

20.10.2025
27.11.2025

Kuinka erottua kiireisessä joulusesongis­sa?

Joulu on pian taas täällä! Tehostamalla yrityksesi visuaalista ilmettä, panostamalla asiakaspalveluun ja hyödyntämällä erikoistarjouksia voit erottua kilpailijoistasi, kasvattaa myyntiä ja parantaa asiakaskokemuksia juhlakaudella. Nappaa blogimme vinkit ja varmista, että yrityksesi erottuu loppuvuoden vilskeessä.
13.11.2025

Yrityksen joululahjat

Joulu on lähellä ja on taas aika ilahduttaa yrityksen työntekijöitä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita joulutervehdyksellä. Tässä artikkelissa kertaamme mitä kannattaa huomioida lahjojen verotuksessa ennen kaupoille suuntaamista.
29.10.2025

Some haltuun – mitä, miten ja miksi?

Sosiaalinen media ei ole rakettitiedettä, eikä sen tarvitse viedä kohtuuttomasti aikaa tai rahaa. Vaikka some voi tuntua alkuun vieraalta, se tarjoaa parhaimmillaan pienyrittäjälle erittäin kustannustehokkaita keinoja erottua ja olla löydettävissä. Tässä oppaassa käydään läpi, miksi some kannattaa ottaa haltuun, miten alkuun pääsee – ja mitä se käytännössä maksaa.