Henkilötakaus lainan vakuutena - Mitä tulee ottaa huomioon?

Henkilötakaus vai reaalivakuus lainalle?

Lainan saaminen ei välttämättä aina vaadi reaalivakuuksia. Vakuudettomissa lainoissa riittää usein henkilötakaus, eli omavelkainen lainan takaus. Tässä artikkelissa puhumme vakuudettomista yrityslainoista, mutta samat pääperiaatteet vakuuksissa pätevät kaikkiin lainoihin.

Yritystoiminnan eri vaiheissa yritykselle saattaa tulla eteen tilanteita, joissa toiminnan pyörittäminen vaatii lisärahoitusta. Tyypillisesti tällainen hetki on yrityksen perustamisvaiheessa, jossa yrityslainaa tarvitaan toiminnan starttaamiseksi. Myös jo pidempään toimineilla yrityksillä tulee kuitenkin elinkaarensa aikana usein eteen tilanne, jossa ylimääräinen rahoitus on tarpeen toiminnan jatkamiseksi tai vaikkapa liiketoiminnan kasvattamiseksi. 

Yritys voi hakea lainaa pankista tai yksityisiltä luotonantajilta. Tilanteesta riippuen lainanantaja vaatii yleensä jonkinlaisia vakuuksia lainan vastineeksi. Pankkilainaa varten tarvitaan lähes aina reaalivakuuksia, kun taas yksityiset luotonantajat voivat myöntää niin sanottuja vakuudettomia lainoja, joissa vaaditaan ainoastaan henkilötakaus lainan vakuudeksi.

Reaalivakuus vs. henkilötakaus lainan vakuutena

Yrityksen lainatarpeita pohdittaessa on ihan ensiksi hyvä selvittää, mitä vakuuksia mikäkin lainanantaja vaatii ja mitä konkreettisesti tarkoittaa lainan reaalivakuus tai henkilötakaus lainan vakuutena.

Reaalivakuus

Reaalivakuudella tarkoitetaan fyysistä omaisuutta, joka on annettu lainan vakuudeksi. Fyysinen omaisuus voi olla esimerkiksi jokin kiinteistö, auto tai vaikkapa metsäpalsta. Asuntolainoissa reaalivakuutena voi toimia omistettu asunto.

Reaalivakuudellisissa lainoissa korko on yleensä alhaisempi, sillä reaalivakuus vähentää lainanantajan riskiä. Jos lainanottaja ei pysty maksamaan lainaa takaisin voi pankki tai muu taho realisoida fyysisen vakuuden helposti itselleen.

Haluatko tietää enemmän reaalivakuuksista? Lue myös artikkeli: yrityslainan yleisimmät vakuudet

Henkilötakaus

Aina yritykseltä ei välttämättä löydy reaalivakuuksia lainan ottamisen tueksi. Tällöin vaihtoehtona on lainan henkilötakaus. Henkilötakaus lainan vakuutena tarkoittaa, että päävelallisen lisäksi joku yksityishenkilö sitoutuu ottamaan vastuun velasta. Omavelkainen takaus tarkoittaa käytännössä samaa asiaa.

Yrityksen hakiessa yrityslainaa voi yksityishenkilö, esim. yrittäjä itse, omavelkaisesti taata lainan. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö vastaa velasta kuin se olisi hänen oma velkansa. Jos yritys ei pysty maksamaan velkaa takaisin, peritään se kaikkine kuluineen, korkoineen ja perintäkuluineen henkilötakaajalta.

BusinessCredit yritysluottoa varten ei tarvitse olla reaalivakuuksia, mutta sen saamiseksi vaaditaan aina henkilötakaus lainan vakuudeksi. 20 000 euron suuruiseen lainaan riittää yksi henkilötakaaja, kun taas tätä suuremmat lainat vaativat kaksi takaajaa.

Huomioi nämä asiat henkilötakauksessa

  • Takaaja vastaa velasta, kuin omastaan. Kun yksityishenkilö takaa lainan omavelkaisella takauksella, hän vastaa velasta kuin se olisi hänen oma velkansa. Mikäli alkuperäinen velallinen laiminlyö takaisinmaksuvelvoitteensa, velka peritään takaajilta täysimääräisesti kaikkine kuluineen.

  • Vakuudettomassa yrityslainassa henkilötakaajana voi toimia yrittäjä itse tai yrityksessä työskentelevät muut henkilöt. Henkilötakaaja voi olla myös yrityksen ulkopuolinen henkilö.

  • Henkilötakaajalla on oikeus saada tiedot velallisen taloudellisesta tilanteesta: maksukyvystä, velasta ja muista mahdollisista vakuuksista. Henkilötakaajalla on myös lakiin perustuva oikeus tietää, miten velallinen on velkaansa hoitanut.

  • Henkilötakaajaksi ryhtyvän henkilön oman talouden on syytä olla kunnossa ennen takaajaksi ryhtymistä. Päävelallisen laiminlyödessä velanmaksun, kääntyy lainanantaja nimittäin suoraan henkilötakaajan puoleen.

  • Henkilötakaajaksi ryhtyminen voi myös vaikuttaa siihen, miten takaaja itse saa lainaa tarvittaessa muualta.

BusinessCredit yritysrahoitusta varten yrityksen lainakelpoisuus ja hyväksytty lainamäärä lasketaan yrityksen liiketoiminnasta tehdyn arvion perusteella. Vakuudettoman BusinessCredit-lainan saamiseksi yrityksen tulee olla kaupparekisterissä oleva suomalainen yritys, ja sen vastuuhenkilöiden hyvämaineisia. Yrityksellä tai sen takaajilla ei myöskään saa olla maksuhäiriöitä.

Kun tarvittavat kriteerit täyttyvät, on BusinessCredit-lainan hakeminen netistä helppoa ja nopeaa. Lainaan ja takausvastuisiin liittyvät ehdot voi myös kätevästi allekirjoittaa sähköisesti verkossa.

Onko yrityksesi lainan tarpeessa? Ole rohkeasti yhteydessä meihin niin autamme sinua rahoituksessa!

11.4.2022

Hae reaalivakuudetonta yritysrahoitusta 100 000 € asti

BusinessCredit on kotimainen ja joustava vaihtoehto perinteiselle pankkilainalle. Lainan hakeminen ei sido mihinkään. Voit tutustua tarjoukseen rauhassa ja tehdä päätöksen, kun sinulle sopii.

Pyydä lainatarjous

Kasvurahoitus tukemassa yrityksen kasvua ja markkinointia

Kasvurahoituksella on usein hyvin merkittävä rooli yrityksen markkinoinnissa sekä yrityksen brändin rakentamisessa. Tarkista blogistamme, mitkä ovat tämän hetken suurimmat kasvutrendit ja lue, kuinka kasvurahoitus ja markkinointi voivat yhdessä muodostaa voimakkaan tandemin yrityksesi kasvulle.
16.4.2024

Yrityksen autorahoitus

Tässä blogitekstissä pureudumme yrityksen autorahoituksen maailmaan ja tutustumme vakuudettoman yrityslainan mahdollisuuksiin. Autorahoitus on keskeinen osa yrityksen kasvua ja kehitystä, ja vakuudeton yrityslaina voikin tarjota nopean ja joustavan ratkaisun tällaisiin rahoitustarpeisiin.
4.4.2024