Aloittavan yrityksen rahoitusmahdollisuudet

Aloittavalla yrityksella on useita vaihtoehtoja rahoitukseen

Omaa yritystä perustaessaan aloittavan yrittäjän on hyvä punnita tarkoin osaamistaan ja tavoitteitaan liiketoiminnalleen sekä itselleen sopivinta yritysmuotoa. Aluksi yrittäjän kannattaa ennakoida huolellisesti kassavarojensa riittävyys myös pahojen päivien varalle. 

Uusista yrityksistä jopa yli puolet lopettaa yritystoimintansa ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Lopettamisen syynä on usein nimenomaan pääoman puute. Tästä johtuen liiketoiminta ei pääse kunnolla vauhtiin. Kerromme mitä tulee huomioida uuden yrityksen rahoitussuunnitelussa ja mitä rahoitusvaihtoehtoja on tarjolla.

Sisältö:

Rahoitussuunnittelu on hyvin tärkeää
Alkuvaiheessa yrityksellä on monia rahareikiä
Lainaako pankki uudelle yritykselle?
Rahoitusta Finnverasta tai ELY-keskuksesta
Yritysrahoitusta nopeasti - ilman vakuuksia
Luotonantajana vakavarainen suomalaisyritys

Rahoitussuunnittelu on hyvin tärkeää

Aloittavan yrittäjän onnistumisen kannalta on oleellista tehdä huolellinen rahoitussuunnitelma hyvissä ajoin ennen yritystoiminnan aloittamista. Oleellisten investointien lisäksi on suunniteltava liikepääoma, eli yrityksen juoksevaan liiketoimintaan sitoutuvan pääoman määrä. Erityisen tärkeää on laatia suunnitelma myös siitä, miten yritystoiminnasta kertyvää tuottoa alkaa muodostua. Aloittavan yrittäjän on syytä pohtia myös yrityksensä pääomarahoitusta. Hyödyllistä on lisäksi yrityksen tilinpäätös- ja verosuunnittelu.

Rahoitussuunnittelu on tärkeä osa liiketoimintasuunnitelmaa. Nappaa vinkit talteen ja katso kuinka teet hyvän liiketoimintasuunnitelman

Alkuvaiheessa yrityksellä on monia rahareikiä

Etenkin yritystoiminnan alkuvaiheessa rahaa kuluu useimmiten enemmän kuin sitä tulee ja yrityksen kulut kertyvät useasta lähteestä. Yritykselle on löydettävä sopivat toimitilat ja maksettava tiloista mahdollinen vuokravakuus. Toimipisteestä aiheutuvien kustannusten lisäksi on investoitava esimerkiksi tarvittaviin kalusteisiin ja laitteisiin. Lisäksi työntekijöiden palkat ja vakuutusmaksut alkavat kertyä heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Lainaako pankki uudelle yritykselle?

Suomessa yrityksille on tarjolla monia rahoituksen myöntäjiä sekä erilaisia laina- ja avustusmuotoja. Pankkilaina on yleisesti tunnetuin rahoitusvaihtoehto. Lainan saaminen pankista ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, sillä lainoja myönnetään vain luottokelpoisille yrityksille. 

Onko yrityslaina uudelle yritykselle pankista mahdottomuus? Ei, mutta se voi olla erittäin vaikeaa sillä aloittavien yrittäjien suurimpana haasteena on osoittaa yrityksen kannattavuus, mikä voi liiketoiminnan alkutaipaleella olla hankalaa. Lainan vakuudeksi pitäisi myös löytyä joko yrityksen tai yrittäjän henkilökohtaista omaisuutta. 

Rahoitusta Finnverasta tai ELY-keskuksesta

Yrittäjä voi saada sai liiketoiminnalleen rahoitusta myös esimerkiksi Finnverasta. Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö myöntää rahoitusta yleensä pienemmillä vakuuksilla kuin tavallinen rahoituslaitos. Finnvera tekee rahoituspäätöksensä yritystutkimuksen pohjalta.

ELY-keskukset puolestaan myöntävät aloittavalle yrittäjälle useimmiten esimerkiksi palkkatukea ja starttirahaa. Starttirahan tarkoituksena on turvata uuden yrittäjän toimeentuloa ensimmäisinä toimintakuukausina, jolloin yrittäjän leipä voi olla todella tiukassa. 

Yritysrahoitusta nopeasti - ilman vakuuksia

Mikäli yrittäjä ei saa yritykselleen nopeasti tarvitsemaansa lainaa pankista, varteenotettava vaihtoehto on BusinessCreditin tarjoama yrityslainaVakuudeton BusinessCredit yrityslaina vaatii ainoastaan henkilötakauksen.

Vakuudettoman yrityslainan osalta yrittäjä ei joudu hankkimaan ulkopuolisia lainantakaajia tai asettamaan omaisuuttaan takaisinmaksun pantiksi. Pankkilainoihin verrattuna BusinessCreditin tarjoamissa yrityslainoissa on selkeänä etuna hakuprosessin ripeys.

BusinessCredit - lainaa myös aloittaville yrityksille

Suomalaisen rahoitusyhtiön BusinessCredit -lainapalvelu sopii erinomaisesti pienyrityksille, jotka tarvitsevat joustoa yrityksen muuttuvissa taloudellisissa haasteissa. Yrityslainaa on tarjolla myös vastikään aloittaneille suomalaisyrityksille.

BusinessCredit tarjoaa lainapääomaa yrityksille 1000 - 100 000 euroa 3 - 12 kuukauden maksuajalla ilman reaalivakuuksia. 

BusinessCreditin hinnoittelu on selkeää. Kullekin lainasummalle ja -ajalle on kiinteä toimituspalkkio, joka sisältää kaikki lainaan liittyvät kulut. Yrityslaina maksetaan takaisin tasaerissä kuukausittain.

Takauksen jälkeen rahat nopeasti tilille

BusinessCredit -yrityslainaa voidaan myöntää suomalaisille yrityksille, jotka ovat kaupparekisterissä. Yrityksen vastuuhenkilöiden on oltava hyvämaineisia suomalaisia. Lainan saamisen edellytyksenä on yrityksen ja sen vastuuhenkilöiden luottokelpoisuus sekä yksityishenkilön tai -henkilöiden antama omavelkainen takaus.

Takaajat hyväksyvät sitoumuksensa ennen lainakäsittelyä. Takaussitoumukset hoituvat verkossa sähköisellä allekirjoituksella. Lainahakemus käsitellään arkipäivisin muutamassa tunnissa, ja myönnetty yrityslaina siirretään hakijan tilille useimmiten jo saman päivän aikana, kun lainahakemus on hyväksytty.

Luotonantajana vakavarainen suomalaisyritys

BusinessCredit -yrityslainan luotonantajana on täysin suomalaisomisteinen rahoitusyhtiö. J.W.-Yhtiöt Oy on palvellut asiantuntevasti ja luottamuksella satoja tuhansia suomalaisia heidän rahoitustarpeissaan jo vuodesta 2006. Vakavaraisella lahtelaisyrityksellä on Bisnoden korkein AAA-luottoluokitus.

Artikkelin on tuottanut Haenyt.fi palvelu, jonka kautta yrityslaina on helppo kilpailuttaa. Haenyt.fi palvelee sekä kuluttajia että yrityksiä vakuudettomiin lainoihin liittyvissä asioissa.

27.5.2019

Rahoitusta kaikenkokoisille yrityksille, jopa 100 000 € asti

BusinessCredit on kotimainen ja joustava vaihtoehto perinteiselle pankkilainalle. Lainan hakeminen ei sido mihinkään. Voit tutustua tarjoukseen rauhassa ja tehdä päätöksen, kun sinulle sopii.

Pyydä lainatarjous

Miten laskurahoitus voi tukea kasvustrategiaasi?

Laskurahoitus on tehokas väline, joka voi auttaa yritystäsi nopeuttamaan kasvuaan ja vapauttamaan käyttöpääomaa kriittisiin investointeihin. Tässä blogissa käsittelemme, miten laskurahoitus voi tehostaa markkinointikampanjoitasi ja parantaa neuvotteluasemaasi toimittajien kanssa, samalla keventäen operatiivista taakkaa ja keskittäen resursseja ydinliiketoimintaan.
17.9.2024

Loppuvuoden muistilista yrittäjälle

Loppuvuoden kiireisessä yrittäjän arjessa on tärkeää pitää mielessä useita keskeisiä päivämääriä ja tapahtumia. Tämä blogi tarjoaa suomalaiselle yrittäjälle muistilistan, joka auttaa valmistautumaan vuoden viimeisten kuukausien verotukseen, taloushallintoon, markkinointimahdollisuuksiin ja verkostoitumistilaisuuksiin.
3.9.2024

Laskurahoitus vs. perinteinen yrityslaina - Kumman valitsen yritykselleni?

Laskurahoitus ja yrityslaina ovat suosittuja rahoitusmuotoja, jotka tarjoavat yrityksille erilaisia etuja. Laskurahoitus mahdollistaa nopean käteisvirran parantamisen tuoden joustavuutta ja nopeutta rahoitukseen. Perinteinen yrityslaina puolestaan tarjoaa pitkäaikaista taloudellista vakautta, mikä tukee yrityksen laajempia investointeja ja strategista kasvua. Rahoitusvaihtoehdon valinta riippuukin aina yrityksen tarpeista, taloudellisesta tilanteesta ja tavoitteista.
20.8.2024