Konerahoitus - Tehokas tapa päivittää liiketoimintasi laitekanta

Yrittäjyys kulkee käsi kädessä jatkuvan kehityksen ja kasvun kanssa. Suomessa toiseksi eniten yrityksiä toimii alkutuotannon toimialoilla ja suuri määrä myös esimerkiksi tieliikenteen tavarankuljetuksessa. Varsinkin tällaisilla aloilla työkoneiden, tuotantolaitteiden ja kuljetuskaluston päivittäminen tai laajentaminen on usein välttämätöntä kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, sillä vanhan konekannan pelkät huoltokustannukset voivat olla suurempia kuin uuden konekannan kuukausimaksut. 

Moni yrittäjä saattaa alkuun hoitaa toimintaansa henkilökohtaisilla laitteillaan, joiden tehokkuus ei välttämättä riitä ammattimaiseen työskentelyyn. Laiterahoitus tarjoaakin yrittäjille mahdollisuuden hankkia laitteita ja kalustoa ilman suuria alkuinvestointeja, mikä voi olla ratkaiseva tekijä yrityksen menestyksen kohdalla.

Yksinkertaisuudessaan konerahoitus tarkoittaa rahoitusmuotoa, joka tarjoaa taloudellista tukea yrityksille niiden tarvitsemien koneiden, laitteiden tai kaluston hankintaan sekä päivitykseen. Konerahoituksen rahoitusmuoto on yleisimmin laina tai leasing ja sen tarkoitus on helpottaa suurten investointien tekemistä. Tarkkaa määritelmää sille, mitä konerahoituksella voidaan hankkia ei ole. Konerahoitusta voidaan hakea hyvinkin erilaisiin tarpeisiin, kuten:

  • Työkoneisiin ja tuotantolaitteisiin
    • Esimerkiksi kaivinkoneet, traktorit, teollisuuskoneet, ja muut tarvittavat laitteet liiketoiminnan pyörittämiseen.
  • Kuljetuskalustoon
    • Kuorma-autot, perävaunut, tai muu ajoneuvokalusto, joka on välttämätöntä yrityksen tuotteiden tai palveluiden toimittamisessa.
  • Laiterahoitukseen
    • Tämä on laajempi käsite, joka kattaa kaikki liiketoiminnassa tarvittavat laitteet ja koneet. Jokainen yritys tarvitsee toimiakseen työkaluja, joita ovat muun muassa tietokoneet, puhelimet sekä muut esimerkiksi toimistotyössä tarvittavat välineet, kuten tulostimet.

Rahoituksen hakeminen laitteiden, koneiden ja kaluston hankkimiseen on nykyään hyvin sujuvaa ja helppoa. Yritys voi täyttää rahoitushakemuksen suoraan rahoituslaitosten tai toimijoiden omien sivustojen kautta. Lainahakemuksen jättämisen jälkeen rahoitusyhtiöt tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja, kuten yrityslainoja tai leasing-sopimuksia. Kun rahoitusratkaisu valittu, haettu ja hyväksytty, se allekirjoitetaan sähköisellä allekirjoituksella. Allekirjoittamisen jälkeen lainasumma siirretään heti yrityksen tilille ja yritys pääsee hankkimaan tarvittavat laitteet ja kaluston käyttöönsä. 

BusinessCredit yrityslaina on juuri tällaisiin yrityksen arjen tarpeisiin suunniteltu yritysrahoitus. Yrityslainahakemuksen täyttäminen vie vain muutamassa minuutin ja saat lainatarjouksen vielä saman päivän aikana. Yrityslainalla rahoitat yrityksesi laite- tai konehankinnat ja kasvatat yrityksesi liiketoimintaa.

Rahoitusvaihtoehtoja on erilaisia:

1. Lainat

Yrityslaina on ehkäpä perinteisin ja yksinkertaisin tapa hankkia rahoitusta kone- ja laitehankintoihin. Yritys lainaa tietyn summan laitteen hankintaan ja maksaa sen takaisin sovitun ajan kuluessa. Yrityslainaa tarjoavat useat eri tahot, kuten pankit ja rahoituslaitokset. BusinessCredit yrityslaina on täysin kotimainen, joustava vaihtoehto perinteiselle pankkilainalle, juuri esimerkiksi laite- ja konehankintojen yhteydessä. Nopean yrityslainan etu on siinä, että päätös rahoituksesta tehdään nopeasti, rahat ovat yrityksen tilillä jo mahdollisesti samana päivänä hakemuksen kanssa, eikä koneen hankinta mene sivuun rahoituspäätöksen hitauden vuoksi.

2. Leasing

Yritys vuokraa laitteen tietyn ajanjakson ajan ja maksaa kuukausittaista maksua käytöstä. Leasing-sopimuksen päättyessä yrityksellä on usein mahdollisuus lunastaa laite tai jatkaa sopimusta. Leasing-sopimuksen etuna on lisäksi se, että käytössäsi on jatkuvasti varmasti toimiva kalusto. Leasing auttaa yritystä lisäksi budjetoinnissa, sillä se vapauttaa pääomaa ja resursseja ydinliiketoiminnan käyttöön.

3. Osamaksu: 

Yritys maksaa laitteen hankintahinnan kertasuorituksen sijaan osissa sovitun ajanjakson aikana. Lue lisää yrityksen osamaksusta.

Konerahoituksen hintoihin vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi laitteen tyyppi, koko, käyttöikä sekä valittu rahoitusmuoto ja rahoitussopimuksen pituus. Olemme listanneet alle muutamia esimerkkejä mahdollista rahoitusvaihtoehdoista:  

1.  Traktori:
Leasing: Kuukausittainen hinta voi vaihdella noin 300–700 euroa riippuen traktorin koosta ja valitusta leasing-sopimuksesta.
Laina: Esimerkiksi traktorin lainan kuukausittainen maksuerä voi olla noin 250–600 euroa riippuen lainan määrästä ja takaisinmaksuajasta.

2.  Kaivinkone:
Leasing: Kuukausihinta voi olla välillä 800–2000 euroa riippuen kaivinkoneen koosta ja ominaisuuksista valitussa leasing-sopimuksessa.
Laina: Kaivinkoneen lainan kuukausittainen maksu voi vaihdella 600–1500 euron välillä lainan määrästä ja takaisinmaksuajasta riippuen.

3.  Tuotantokoneet:
Leasing: Esimerkiksi teollisuuskoneen kuukausihinta voi olla noin 500–1500 euroa valitun leasing-sopimuksen mukaan.
Laina: Tuotantokoneen lainan kuukausittainen maksuerä voi vaihdella noin 400–1200 euron välillä lainan määrästä ja takaisinmaksuajasta riippuen. 

On tärkeää kuitenkin huomata, että nämä ovat vain karkeita arvioita hintaluokista eri rahoitusvaihtoehdoilla. Todelliset hinnat ja kuukausimaksut voivat vaihdella merkittävästi riippuen monista tekijöistä, kuten yrityksen luottokelpoisuudesta, laitteen tai koneen tyypistä ja valitusta toimittajasta. Listasimme alle esimerkkitilanteita, joissa eri alojen yritykset voisivat hyödyntää laiterahoituksen eri muotoja:

  • Ravintola-ala: Ravintoloiden kannattaa hyödyntää laiterahoitusta esimerkiksi hankkiessaan keittiölaitteita, kuten uuneja, jääkaappeja, pakastimia tai ruoanvalmistuslaitteita, jotka ovat välttämättömiä ravintolan päivittäisessä toiminnassa. Laiterahoituksen avulla ravintolayritys voi päivittää tai laajentaa keittiötään ilman suurta alkupääomaa.

  • Rakennusala: Rakennusyritykset voivat tarvita laiterahoitusta hankkiessaan työkoneita, kuten kaivinkoneita, nostureita tai betonimyllyjä. Laiterahoitus mahdollistaa rakennusalan yrittäjälle kyvyn hankkia tarvittava kalusto tulevaan projektiin ja maksaa sitä kuukausittain sen sijaan, että yrityksen olisi maksettava suuri kertasumma etukäteen.

  • Teknologia-alan yritykset: Teknologia-alan yritykset voivat hyödyntää laiterahoitusta hankkiessaan tehokkaita, paremmin ammattitason vaatimuksia vastaavia tietokoneita ja muita IT-infrastruktuurin komponentteja, jotka ovat välttämättömiä liiketoiminnan pyörittämisessä.

  • Fitness- ja kuntokeskukset: Kuntosali- ja Fitness-yrittäjät tarvitsevat laiterahoitusta esimerkiksi hankkiessaan uusia, kalliita kuntosalilaitteita, jotka ovat keskeisiä yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämisessä sekä kuntosalin tarjoamien palveluiden kannalta.

  • Taksiyrittäjät: Taksialan ammattilaiset voivat hyödyntää laiterahoitusta laajentaakseen yritystoimintaansa hankkimalla esimerkiksi polttoainetehokkaita ja vähäpäästöisiä autoja, jotka auttavat yrittäjää tarjoamaan asiakkaille parempaa ja ympäristöystävällisempää palvelua. Laiterahoituksen avulla taksiyrittäjä voi saada tarvitsemansa auton ilman suurta kertasummaa ja maksaa autoa kuukausittain sopimuksen mukaisesti.

  • Kampaamoala: Kampaamoyrittäjä voi käyttää laiterahoitusta esimerkiksi päivittäessään liiketoimintansa laitekannan eli ammattitason hiustenmuotoilu- ja leikkuuvälineet, hoitotuolit tai käytössä olevat väri- sekä tuotevalikoimat. Tällä tavalla yrittäjä pystyy nopeasti tarjoamaan asiakkailleen korkealaatuisempia ja monipuolisempia palveluita.

Parhaimmillaan konerahoitus tarjoaa joustavia vaihtoehtoja yrityksille laitteiden hankintaan ja päivittämiseen. Ammattikäyttöön suunnitellut koneet ja laitteet ovat kestävämpiä kuin kuluttajille suunnatut tuotteet, joten niihin kannattaa panostaa. Eron ammattilaislaitteilla ja kuluttajalaitteilla tehdyn työnjäljen ja -laadun välillä huomaa. Toimivat työkalut ovat investointi, joka voi parantaa yrityksen kustannustehokkuutta, lisätä kapasiteettia ja auttaa yritystä pysymään kilpailukykyisenä alallaan. 

Haluatko lisätietoja BusinessCreditin vaihtoehdoista sinun yrityksesi rahoituksessa? Jätä meille lainahakemus - olemme sinuun yhteydessä ja autamme löytämään parhaan ratkaisun juuri sinun yrityksellesi!

23.1.2024

Olisiko aika päivittää yrityksesi koneet ja muu laitteisto?

BusinessCredit on kotimainen ja joustava vaihtoehto perinteiselle pankkilainalle. Hae vakuudetonta lainaa 100 000 euroon asti. Lainan hakeminen ei sido sinua mihinkään. Voit tutustua tarjoukseen rauhassa ja tehdä päätöksen, kun sinulle sopii!

Pyydä lainatarjous

Investointirahoitus kasvun ja kehityksen mahdollistajana

Oikeanlainen, tarkoin harkittu investointirahoitus voi olla se kauan kaivattu sysäys yrityksen kasvulle ja kehitykselle. Blogissamme pureudumme investointirahoituksen merkitykseen, sen moninaisiin vaihtoehtoihin ja avainasioihin, jotka on hyvä muistaa, kun lähtee rakentamaan menestyvää liiketoimintaa.
11.6.2024

Rahoitus yrityksen ostoa varten

Yrityksen ostaminen on merkittävä askel yrittäjyydessä. Se voi olla tapa yrittämisen aloittamiselle tai osa jo olemassa olevan yrityksen liiketoiminnan kasvustrategiaa. Siksi yritysoston rahoituksen suunnittelu ja hankinta ovat keskeisiä asioita tässä prosessissa. Lue blogitekstimme eri rahoitusvaihtoehdoista ja nappaa vinkit onnistuneeseen yritysostoon.
28.5.2024