Yrityslainasta apua moniin tilanteisiin

Nopeasti verkossa haettava yrityslaina tarjoaa tehokasta täsmäapua suomalaisyritysten moninaisiin tarpeisiin. Erilaisilla lainatuotteilla yritykset voivat saavuttaa monia päämääriä. Yrityslainoilla haetaan ripeää rahoitusta esimerkiksi akuutteihin investointeihin, lisäkasvuun tai vaikka uuden liiketoiminta-alueen hankkimiseen.
Vaihtoehtoja pienlainasta kansainvälistymislainaan
Rahoitusmarkkinoilla on tarjolla monia lainavaihtoehtoja, jotka on räätälöity muiden muassa yrityksen perustamiseen, liiketoiminnan kasvun vauhdittamiseen sekä talouden tasapainottamiseen. Yrittäjät voivat kätevästi hyödyntää yritystensä tarpeisiin esimerkiksi pienlainaa tai yrittäjälainaa. Mahdollista on hakea myös muiden muassa investointi- ja käyttöpääomalainaa, kehittämislainaa, suhdannelainaa tai kansainvälistymislainaa.
Lainapääomaa yrityksen perustamisvaiheeseen
Joustavan yrityslainan avulla voidaan helpottaa esimerkiksi yrityksen perustamisvaihetta, jolloin ulkoiselle käyttöpääomalle löytyy monia rahareikiä välttämättömistä alkuvaiheen investoinneista työntekijöiden palkanmaksuun.
Verkkohakemuksella kasvu- ja investointirahoitusta
Kätevästi netin kautta haettava ja lainapäätöksen jälkeen välittömästi hakijan tilille maksettava yrityslaina on tepsivä lainatuote tärkeiden investointien rahoitukseen – yrityksen hektisen alkuvaiheen jälkeenkin. Eri aloilla toimivat yritykset hyötyvät yrityslainastaan varsinkin liiketoimintansa kasvuvauhdin tukena ja turvana.
Jo pidempään markkinoilla operoineet suomalaisyritykset tarvitsevat usein joustavaa rahoitusta uusien investointiensa toteuttamiseksi ja taloutensa tasapainottamiseksi haastavissa suhdanteissa.
Omavelkainen takaus riittää
Yrityslainaa voidaan myöntää kaupparekisterissä oleville yrityksille, joiden vastuuhenkilöt ovat hyvämaineisia. Luottoa hakevalla yrityksellä ja lainan takaajilla ei saa olla maksuhäiriömerkintöjä.
Vakuudettoman lainan saamisen edellytyksenä on yrityksen ja sen vastuuhenkilöiden luottokelpoisuuden lisäksi yksityishenkilön tai -henkilöiden antama omavelkainen takaus. Takaussitoumuksensa lainanhakija voi hoitaa vaivattomasti sähköisellä allekirjoituksella verkossa.
Yrityslainaa kätevästi verkosta
Liiketoiminnassa tarvitaan usein hyvin ripeitä ratkaisuja. Esimerkiksi tärkeän kaupan toteuttamiseksi on saatava riittävä rahoitus varmistettua mahdollisimman nopeasti.
Suomalainen BusinessCredit-yritysluotto on räätälöity juuri tähän tarpeeseen. Yritys saa lainapäätöksen yhden pankkipäivän aikana ja lainapääomaa on tarjolla tuhannesta eurosta jopa 100 000 euroon asti.
BusinessCredit-laina sopii varsinkin pk-yrityksille, jotka tarvitsevat joustavaa rahoitusta yrityksen alati muuttuvissa taloudellisissa haasteissa. Nopeasti saatavan lainapäätöksen ja selkeän hinnoittelunsa ansiosta uusi lainatuote on otettu yrityskentällä vastaan innostuneesti.